Seuran historia

HISTORIA

 

Ajo perustettiin v. 1960 Aholahden Ajo -nimiseksi monitoimiseuraksi. Aluksi päälajeina olivat hiihto ja yleisurheilu. Alkuvuosien suuri ponnistus oli v. 1967 SM-hiihdot, joissa seuralla oli päävastuu latujen suunnittelusta ja kunnossapidosta. Siihen tarvittiin koko seuraväki. Jo alusta pitäen lentopalloilu oli mukana seuran ohjelmassa, mutta ensimmäinen virallinen ottelu pelattiin vasta syksyllä 1967 Joutsenon Kullervoa vastaan Normaalikoulun salissa. Tuloksena oli kotivoitto 3-2. Pikkuhiljaa lentopalloilusta tuli seuran päälaji ja nimikin muokkautui kuntaliitoksen ja SaPKo:n lentopallotoiminnan lopettamisen myötä Savonlinnan Ajoksi. 

Otteluita on vuosikymmenien aikana pelattu tuhansia ("parhaina" vuosina yli 500) voitoin ja tappioin kaikissa ikäluokissa liiga-tasolta F-nuoriin. Vuonna 1993 Ajo järjesti Savonlinnassa valtakunnallisen Power Cup-turnauksen, johon osallistui yli 600 nuorisojoukkuetta. 

Tunnetuksi ja arvostetuksi Ajo on valtakunnallisesti tullut vuosittain järjestettävästä Linna Volley -turnauksesta ja laadukkaasta nuorisotyöstä, josta hienona osoituksena on 26 seuran kasvatin pelaaminen ikäluokkansa maajoukkueissa.

Junioritoiminta eriytyi omaksi seurakseen (Juniori-ajo ry), joka kuitenkin kilpailutoiminnassa kantoi yhteistä nimeä Savonlinnan Ajo. Ajo on perinteisestikin ollut kasvattajaseura ja panostamalla junioritoiminnan kehittämiseen on taattu elinvoimaisuus ja jatkuvuus lentopallokasvatuksessa.

Uudet kehityshankkeet, organisaation rakennemuutos, valtakunnallinen yhteistyö muiden seurojen ja valmentajien osaamiseen panostaminen ovat niitä kulmakiviä, joille toimintaa on rakennettu viimeisten vuosien aikana.

Kilpaurheilun ja menestymisen tärkeyttä unohtamatta on keskitytty harrastelentopallon mahdollisuuksien kehittämiseen.

Uusi lehti historiassa kääntyi syyskuussa 2005, jolloin perustettiin uusi seura yhteistyöelimeksi Savonlinnan ja Kerimäen tyttö- ja naislentopalloilulle. Ajo-Klp Team ry. oli todellinen työkalu seudun lentopalloilun kehittämiselle.

Juniori-ajo ry:n ja Ajo-Klp Team ry:n tavoitteena oli ollut jo muutaman vuoden ajan yhdistyminen yhdeksi seuraksi. Tähän yhdistymisajatukseen saatiin mukaan perinteikäs vuonna 1960 perustettu Savonlinnan Ajo ry. 

Nais-ja tyttölentopalloilu palasi "juurilleen" ja lähtöseuraansa, perinteitään kunnioittaen. Syksyllä 2013 Ajo-Klp Team ry. ja Juniori Ajo ry. purkaantuivat ja toiminta siirrettiin takaisin Savonlinnan Ajo ry:lle.